torstai 20. marraskuuta 2014

Nopea tattipasta kuivatuista sienistä

Kultareunuksinen perintölautanen on peräisin 
Robin Hoodista, aterimet Hackmannin Careliaa
Ei tarvitse kovin tarkkaan katsoa nähdäkseen 
kuvassa kokin kädenjäljen lisäksi kuvaajan sormenjäljet.


Käväisin Suomessa syyskuussa parhaaseen herkkutattiaikaan. Palasinkin kotiin Portugaliin mukanani muutama nyssykkä kuivattuja sieniä. Kuivatuissa tateissa on vaan se hankala puoli, että niitä pitäisi liottaa 2-3 tuntia ennen ruuaksi valmistamista. Ja sitten niitä pitäisi vielä keittää ennen kuin tattikastikkeen voi sotkea pastan sekaan.

Kehitin kiireiselle kokille oikopolun. Näin se käy:

Liota sopiva määrä tatteja vesitilkassa puolisen tuntia. Vähempikin riittää, mutta pistä tatit siinä tapauksessa liemineen pariksi minuutiksi mikroon vertymään.

Tämä riittää kahdelle hengelle. 
Kiinalainenhopeareunuksella  koristeltu teeasetti 
löytyi Casa Vivan vintiltä
Sienet ovat Sipoon korvestaEnpäs kerro mistä sieltä
Laita pastakattilaan oliiviöljyä, vähän silputtua sipulia ja valkosipulia. Kuullota hetki. Lisää tatit ja osa liemestä. Kiehauta. Lisää kattilaan sopiva määrä kiehuvaa vettä, (keitä vedenkeittimessä) suolaa ja pasta. Keitä pasta kypsäksi. Kaada enin osa vedestä pois, lisää kermaa ja kuumenna nopeasti. Päälle hiukan valkopippuria ja persiljasilppua.  Herkullinen ruoka on valmis!

Ruokaisamman aterian saat lisäämällä keitetyn pastan joukkoon suikaloitua, kevyesti paistettua pekonia.

Kourallinen kuivattuja tatteja riittää parin hengen annokseen. Tarkka kokki käyttää loput tattien liotusliemestä pohjaksi tatinmakuiseen herkkusienikeittoon tai -kastikkeeseen. Käytä tuoreita herkkusieniä, sillä ne imaisevat tattien maun itseensä. Yhtään herkkutattia et tarvitse.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti