perjantai 2. tammikuuta 2015

Samppanjalasien arkipäivää

Kuivaustelineessä vanha
Vista Alegren lautanen.
Kilistetäänpä vielä kerran tälle vuodelle! Samppanjalaseja ei tarvitse kuitenkaan pakata komeron perälle vappua odottamaan, vaan otetaan ne osaksi arkea. Casa Vivan isossa keittiössä tiskipöytä sijaitsee ainoan ja pienen ikkunan edessä. Valkoiset verhot päästävät valoa sisään, mutta eivät kadulla ohi kulkevien katseita. Ikkunalaudalla oleviin samppanjalaseihin kerään merenrantakävelyiltä pieniä simpukoita ja pyöreitä kiviä, yhteen leikkaan puutarhasta milloin minkäkin kukan. Niitä kun kukkii talvellakin. Kapeat lasit mahtuvat olemaan sijoillaan myös silloin kun ikkunaluukut suljetaan yöksi.


Vuosia, vuosia sitten ostin Anttilasta nämä kolme samppanjalasia, joissa on metallimaalatut jalat. Ne olivat kaupan ainoat, ja etsin niille täydennystä vuosikausia. Ei löytynyt, ja parittomat lasit olivatkin vihoviimeiset astiat, jotka muuttokuormaan pakkasin. Skoolatessa ne eivät kilahtele kuten perintökristallit, joten nämä lasit ilahduttavat nyt arkea. 







P.S. Aurinko paistaa, ja koska olen siinä onnellisessa asemassa, että voin määrittää itse aikatauluni, niin lähden pihalle tekemään jalkapallia. Katsotaan ensi kerralla millainen siitä tuli. Jollei kokata jotain ennen sitä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti