torstai 9. huhtikuuta 2015

Mausteiset villat

Ainakin yskä hellitti kun eukalyptuksenlehtiä keitti. 
Ostin lähikaupungin lankakaupasta vanhaa erää pehmoista, valkoista villalankaa á 25 e/kilo, ajatuksella, että värjäänpä sitä jollain kun vitivalkoinen ei värinä oikein säväytä. Mehujauheiden karkkivärit kävi ensin mielessä, kun niistä olin lukenut, mutta päätin kokeilla niitä aineita mitä läheltä sattuu löytymään: mausteita ja eukalyptuksenlehtiä.

Isännän kanssa tehtiinkin heti metsäretki lehtiä keräämään ja keitin ensimmäisen lankasatsin. No, eihän se lanka ainakaan enää valkoista ollut käsittelyn jälkeen, muttei sävy kovin mieleinenkään ollut.

Isäntä avasi kattilankannen ja ihmetteli miksi
täällä likoaa spaghettia.

Kokeilin sen jälkeen sahramilla. Törsäystähän se on, mutta sitä nyt sattuu aiemman Espanjan matkan jäljiltä olemaan aika paljon jemmassa ja portolaisesta marketista löytyi lisää, joten annoin mennä tällä kertaa. Langasta tuli nätin vauvakeltaista, ja väri varmasti pysyy pesunkin jälkeen.

Värjäsin pienen vyyhden myös paprikajauheella (vaalea punertava väri, joka näyttää häipyvän auringossa) ja currylla (kiva keltainen sävy). Osan sahramivärjätystä langasta pätkävärjäsin lisäksi currylla, eli kastoin liemeen vain puolet vyyhdistä.

Läksy nro 1: vyyhditä sotkeutunut kerä
uudelleen ja laita värjättäviin vyyhteihin
useampi lankalenkki sitomaan niitä.
Vyyhtihäkkyrä mummun perua, Isäntä
peruskorjasi sen. Koira taustalla
ihmettelee mitä Emäntä tekee. 
Käytännössä kiehautin väriliemen ja kastelin kuivan langan siihen, pitäen liemen kuumana 10 minuutin ajan, sekoitellen ja kääntäen vyyhteä. Joissakin erissä jätin vyyhden liemeen jäähtymään, mutta silloin kun olin vähän malttamattomampi, huuhtelin sen heti ja laitoin ulos kuivumaan.

Yritin saada aikaiseksi punaista lankaa punapensasteellä. Lanka värjäytyi liemessä ihan hyvin, mutta väri häipyi huuhdellessa. Se siitä.

Lankojen värjäyksestä en tiennyt tätä ennen yhtään mitään, menin vain periaatteella "summamutikassa metsään". Sen verran kuitenkin aihe alkoi kiinnostamaan, että aion jatkaa värjäyskokeiluja niin tekstiiliväreillä kuin kasveilla. Villan lisäksi aion kokeilla puuvillalangan värjäystä. Se ei pelaa joka pelkää!

P.S. Sahrami käy myös ruuanlaittoon. Tulossa sahramikanan resepti!

Sahramia ja currya. Mukana myös haju. 

Oikealla alkuperäinen, vitivalkoinen lanka. Ylhäällä sahramilla värjätty, alla vasemmalla paprikajauheella
ja sen vieressä keskellä eukalyptuksenlehdillä värjätty lanka. Ero on vähäinen. 

4 kommenttia :

  1. Kauniin värisiä lankoja! Innostuin sahramilla värjäämisestä. Kotona on muutama pikkupussi kuivattua sahramia parasta ennen 2001. Aattelin puuvillapellavakangasta ja puuvillapellavalankaa värjätä kokeilu mielellä.. Kankaassakin parasta ennen päivä ohi, eikä lankakaan ihan tuoretta ole! :) Tekniikka on ihan hakusessa vielä. Kokeilen! Kiitos ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että idea innosti :-) Kankaan kanssa täytyy varmaan värjätä aika väljässä vedessä, joten sahramiakin pitää laittaa enemmän. Langan kanssa laitoin 2,5 l vettä (turhan paljon) ja 2 x 0,4 mg sahramia. Currylla, ja varmasti kurkumallakin, saa voimakkaamman sävyn. Hajua voi poistella huuhteluaineen avulla (lankakauppiaan ehdotus).

      Poista
  2. Löysin tänne kun olit käynyt kommentoimassa tuolla minun blogissani. En itse neulo/virkkaa paljoakaan, mutta "kuolaan" aina näitä itse värjättyjä lankoja. Olen sellainen "wannabee" neuloja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne :-) Wannabestä on vain lyhyt hyppäys "be":hen :-)

      Poista