tiistai 14. huhtikuuta 2015

Minihuivi eli huivike

Huivike ja sen kolme nappia. 
Sain hiljattain Espanjan reissun matkakumppanilta Suomi-tuliaisina lankoja. Pistinkin heti ensimmäisellä hotellilla bambupuikot heilumaan, ja ne jatkoivat ahkerasti heilumistaan juna- ja linja-automatkoilla kiertomatkan aikana.

Aluksi tarkoitus oli tehdä Zandra-langan kahdesta eri väristä kaksivärinen huivi, mutta lopulta päädyin tekemään huivin vain kahdesta kerästä musta-harmaa-vaaleaa lankaa 5o5n ruutuneuleella. Pituutta riittää mukavasti kaulan ympärille. Kiinnitys läpiommelluilla napeilla. Koska tämä huivi ei ole tämän pidempi, ristin tekeleen huivikkeeksi. Mikä parasta – pehmoisen langan lisäksi – tämän huivi(kkee)n päät eivät huitele maassa kun keräilen munia kanojen pesästä.





Jälkiviisaana voi todeta, että toisen puolen palmikko
olisi pitänyt tehdä toisinpäin. 







Sopivasti ennen matkaa sain valmiiksi vaalean villapuseron. Lanka on keritty isosta puolasta lähikaupungin lankakaupassa, eikä muuten kutita yhtään. Ihan peruspaita, mutta pääntie on siistitty hyvin helpolla tavalla: etureunoja pitkin nousevat palmikot ja niskassa on muutaman rivin verran ruutuneuletta (2 krs 2n2o, 2 krs 2o2n), mikä estää reunan rullautumisen. Lankaa kului hiukan yli puoli kiloa aika tiiviillä neuleella. Ja on lämmin. Jopa liian lämmin maaliskuiseen Espanjaan.


Takakappaleen pääntieosuus. 














Kuvauspaikkana pihan sitruunapuu.


Nopeasti valmistuva peruspaita, etukappaleessa 3+3 s palmikko kun en muutakaan koristusta keksinyt. Yllättäen matkaa varten tehty paita ja matkan aikana tehty huivike sopivat hyvin yhteen. Sattumaa? Karmaa?








P.S. Kanat siirrettiin tänään kesäkotiin. Seuraavassa päivityksessä kurkataan sinne. 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti