perjantai 10. marraskuuta 2017

Tiikerinsilmä-pusero

Joskus aikoja sitten netissä tuli vastaan Toni M. Maddoxin Tiger Eye -pitsihuivin ohje (linkki alkuperäiseen ohjeeseen tässä), jonka pistin talteen. Huivia ei ollut tarkoitus tehdä, mutta pitsikuvio näytti sopivalta puseron etumukseen. Kesällä hankin ohutta lankaa ja pistin puikot kilisemään.

Lanka on portolaisen Ovelha Negran omaa Victoria-mallistoa ja se on 100 % portugalilaista villaa (50 g/200 m). Silloin kun meillä oli omia lampaita, yritin pestä niiden villaa ja totesin sen toivottomaksi touhuksi. Siihen oli tarttunut niin paljon oljenpätkiä ym. Tällaisia pikkuroskia oli myös tässä langassa, mutta eiköhän ne ajan mittaan karise pois. Langan vetolujuus on heikohko, joten se ei sovellu kovaa kulutusta vaativiin vaatteisiin.


Langanmenekki oli alle 300 g (koko S) 3,5 mm puikoilla, joten puserosta tuli kevyt ja laukussa vähän tilaa vievä matkavaate. Sellaiselle tuleekin olemaan käyttöä ensi vuonna.

Mitat otin mallitilkun avulla toisesta neulepuserosta.

Kuvion leveys on 25 s.

Pusero on neulottu alhaalta ylös pyörönä. Silmukoita etu-/takakappaleessa yhteensä 190, hihoissa 50. Hihoissa lisäsin tasaisin välein yhteensä 2x13 s, mikä oli hiukan liikaa, sillä hihat jäivät hiukan pussittamaan kädentien kohdalta. Kainaloiden kohdalla on  päätelty 10 silmukkaa sekä hihoissa että etu-/takakappaleessa, aukko on lopuksi ommeltu kiinni. Raglankavennukset on tehty joka toinen kerros neulomalla silmukat etupuolelta yhteen. Kaikki resorit ovat 3o2n.

Takakappaleessa tein erään ystävän neuvosta pari ylimääräistä kerrosta, ja näin puserosta tuli tosiaan istuvampi. Hiukan siitä tuli epäsiisti joten pitää vielä treenata sen tekoa seuraavassa puserossa tai villatakissa. Raglankavennuksista on tullut uusi suosikkini, sillä se on paljon siistimpi kuin ommellut saumat.

Viimeistelin puseron höyryttämälle sen varovasti kostean liinan läpi.

Minusta tuo kuvio näyttää kyllä enemmän ketunpäältä kuin tiikerinsilmiltä, mutta eipä tuo haittaa yhtään.

Kuvausassistentti heti nuuhkimassa onko emäntä rapsutellut vieraita
koiria kaupunkireissulla. 



P.S. Tämä pusero on aika niukka, mutta nyt on työn alla muhkea villatakki. Ennen sen valmistumista ehditään katsoa uusimmat tohvelini.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti