keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Andalusian appelsiininkukat, osa 3/5

Jatkoa romanttiselle kesätarinalle... Ensimmäisen osan löydät täältä ja toisen täältä

Andalusian appelsiininkukat, osa 3/5

Seuraavana iltana Sanni saapui hotellin aulaan tasan viisi minuuttia myöhässä sovitusta ajasta. Lasioven läpi hän näki Lassen odottavan kadulla, lyhtypylvääseen rennosti nojaten ja puhelintaan näpelöiden. Sydän muljahti Sannin rinnassa. Mies oli komea, oikeasti komea. Ei kauhean pitkä eikä kauhean laiha, ei kauhean lihaksikaskaan, vaan komea ihan vaan siksi, kun hän oli sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Hänen ei tarvinnut tuoda itseään esille, hän erottui joukosta muutenkin. Hänellä oli yllään vaaleat housut ja vaaleansininen paita, jonka hihat oli kääritty ja helmat lepattivat housujen päällä. Korvallisilla kihartuvat hiukset oli kammattu taaksepäin ja ne näyttivät kosteilta. Mies oli suihkunraikas.
Sanni oli valmistautunut treffeihin huolella. Hän oli käyttänyt tunteroisen suihkuun, kasvonaamioon, kulmakarvojen nyppimiseen, hiusten laittamiseen ja meikkaamiseen. Ylleen hän oli valinnut lyhyen, kellohelmaisen vaalean kesämekon ja sen alle vaaleansiniset pitsiset alusvaatteet, jotka hän satunnaisena optimistisena hetkenä oli hankkinut juuri ennen matkaa. Hän oli tarkastellut lopputulosta hotellihuoneen kapeasta peilistä ja oli ihan tyytyväinen näkemäänsä.
Oli Lassekin. Sannin nähdessään hänen suunsa levisi iloiseen hymyyn, ja hän levitti kätensä. Sanni ymmärsi sen halauskutsuksi ja juoksi miehen syliin.
"Mmmmm, pidän tuoksustasi…" mutisi Lasse Sannin korvaan.
Se ei johtunut Ilkan joululahjaksi antamasta vahvasta hajuvedestä, jonka Sanni oli laittanut lorisemaan viemäriin, vaan hänen itsensä ostamasta kevyestä vartalosuihkeesta.
Lasse ohjasi Sannin Marbellan vanhan kaupungin kapeita kujia pitkin pienen, valkoiseksi maalatun talon ovelle. Seinustalla kiipeili kilpaa sähköjohtojen kanssa punainen ihmeköynnös. Lasse kaivoi avaimen taskustaan. Apua! ajatteli Sanni mielessään. Tässä sitä nyt mentiin, rohkea rokan syö!
Lassen kummitädin talo oli pieni, mutta kodikas. Alakerrassa oli pieni olohuone ja keittiö, yläkerrassa oletettavasti makuuhuoneet. Lasse suuntasi heti keittiöön ja kaivoi pakastimesta pullon kuohuviiniä, jonka hän poksautti auki varmoin ottein.
"Odottamattomille tapaamisille!" hän toivotti kilistellessään lasia Sannin lasia vasten.
Kuohuviinin kuplien mukana liukeni Sannin enin ujous ja jäykkyys, ja hän uskalsi vihdoin rentoutua. He napostelivat keittiön ja olohuoneen väliselle korkealle saarekkeelle laitettuja oliiveja ja mausteisia makkarasiivuja samalla kun Lasse tarkkaili uunissa muhivaa kokonaista kalaa. Sen valmistuttua he kantoivat ruuan ja astiat keittiön takana olevalle pienelle patiolle, joka oli kalustettu rottinkikalustein.
Oli jo hämärää. Patiolla paloi useita kynttilälyhtyjä ja pienen nurmikon keskellä solisi suihkulähde. Ilmassa tuntui appelsiininkukkien huumaava tuoksu, ja hedelmäpuussa siritti äänekäs kaskas.
"Ihana paikka!" henkäisi Sanni. "Kummitätisi on tosi onnekas kun saa asua täällä."
"Niin on. Niin olen minäkin. Olen käynyt täällä joka vuosi viimeiset parikymmentä vuotta. Kummitädillä ei ole lapsia, ja olen hänelle kuin oma poika."
Tarina kummitädistä oli siis varmasti totta, häpeili Sanni nyt edellispäivän epäilyksiään. Mutta miksi Lasse ei ollut tuonut poikaansa mukaan lomalle?
Ei se kuulunut hänelle, Sanni lopulta päätti. Tämä oli nyt lomaromanssi, joten ei hänen tarvinnut tietää kaikesta kaikkea.
Ilta viileni, ja he joivat illallisen jälkeen kahvit olohuoneessa. Se oli valaistu vain pienin pöytälampuin. Ikkunaluukut kadulle päin oli suljettu, eikä ulkoa kuulunut mitään ääniä. He olivat kahden omassa maailmassaan, jonne ulkopuolisilla ei ollut asiaa. Sanni istui pehmeän sohvan nurkassa, siemaili vahvaa espressoaan. Lasse istui vähän matkan päässä ja oli jo juonut omansa parilla kulauksella. Hän vei kupit keittiöön ja palasi sohvan luo.
"Tulehan tänne…" hän kutsui ja ojensi kätensä.
Sannin oli pakko nousta ylös. Lasse veti hänet syleilyynsä, upotti kasvot naisen hiuksiin ja henkäisi syvään.
"Siitä… on… niin… pitkä aika…" mies kuiskasi hengästyneenä.
Huulet painautuivat kuumina Sannin kaulalle, hamuilivat tiensä poskea pitkin huulille, jotka raottuivat antaen tietä vaativalle kielelle, joka ahnaana tunkeutui tutkimusmatkalle. Kun se vetäytyi hetkeksi, Sanni voihkaisi. Miehen kädet vaeltelivat omalla tahollaan, löysivät tiensä mekon helman alle, pitsisille alushousuille. Nyt oli hänen vuoronsa voihkaista. Hän tarttui Sannin käteen ja vei tämän yläkertaan täysin valkoiseen makuuhuoneeseen, jota valaisi vain pieni lamppu yöpöydällä.

Kun Sanni pari tuntia myöhemmin heräsi, oli valo yhä päällä. Lasse nukkui selällään, pää sivuttain Sanniin päin, suu hieman raollaan. Lakana oli valahtanut alas vyötäisille, ja miehen karvainen rinta kohoili hiljalleen hengityksen tahtiin. Hän on kaunis, Sanni ajatteli. Liian kaunis.
Sanni mietti mitä hänen pitäisi tehdä, lähtisikö hotellille vai jäisikö aamuun asti. Mitä mies odotti hänen tekevän? Tämähän oli lomaromanssi. Miten lomaromansseissa yleensä toimitaan? Nyt Sannia harmitti, ettei ollut painanut tarkemmin mieleensä lukemiensa naistenlehtien neuvoja. Hän päätti tehdä niin kuin itse halusi. Hän jäi aamuun asti.

Mitä tapahtuu aamulla? Tarjoaako Lasse Sannille aamiaista vai lämmintä kättä? Loppuuko lomaromanssi yhden yön jälkeen vai saako se jatkoa? Tämä selviää seuraavassa osassa perjantaina. 






© Anu Patrakka

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti